Luukku 24

24.12.2017 - 14:10 / kaappiotus.


Tämän vuoden joulukalenterin teemana on ollut self care eli itsestään ja omasta jaksamisestaan huolehtiminen. Lisätietoa tämän vuoden joulukalenterin teemasta voit lukea täältä.

Tämän vuoden joulukalenterin viimeisen luukun self care vinkki on tärkeä arjessa, mutta erityisen tärkeä muistaa näin jouluaikana: on OK tuntea kaikenlaisia tunteita.

24. luukku (24.12.2017)

Etenkin nyt jouluna tätä on vaikea muistaa, joten joudun muistuttamaan itseäni asiasta. Haluaisin olla iloinen, mutta aina ei vain tunnu siltä. On välillä vaikea hyväksyä itsekään, että on OK tuntea niin kuin tuntee. Ettei ole pakko olla iloinen jos ei siltä tunnu. Vaikka olisikin joulu. Tai että saa olla myös vihainen tai surullinen tai pettynyt jos siltä tuntuu. Vaikka on joulu. Voi tuntea kaikenlaisia tunteita yhtä aikaa tai olla tuntematta välillä yhtään mitään. Kaikki se on OK. Omissa tunteissa ei ole mitään hävettävää.

Olen opetellut tunnistamaan erilaisia tunteita ja niiden läsnäoloa. Ennen pelkäsin tuntea tunteita ja erityisesti voimakkaita sellaisia. Pelkään hieman edelleen mutta kun olen oppinut tunnistamaan ja hyväksymään omat tunteeni ne eivät pelota enää niin paljoa. Kaikkia tunteita ei ole aina pakko näyttää ulospäin. Mutta toisaalta tunteita ei saisi lukita sisälleensäkään. Tasapainon löytäminen on välillä vaikeaa, mutta ainakin minua omien tunteiden tunnistaminen hyväksyminen on auttanut jaksamaan paremmin. Ei mene energiaa siihen että tappelisi tunteitaan vastaan.

Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille ja kiitokset teille jotka olette jakaneet omia self care vinkkejänne kommenteissa (´ ^ `。) ♡

Kategoria: Joulukalenteri 2017.
Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , ,



3 vastausta - “Luukku 24”

  1. Kummitus Kirjoittaa:

    Tää on kyllä ollu paras joulukalenteri ^ ^ Hyödyllisiä ja tärkeitä vinkkejä ja söpöt kuvat :) Kivaa joulua kaappiotukselle ja muillekin!

  2. Liiolii Kirjoittaa:

    Hyvää joulua! Olen seuraillut taustalla blogiasi ja tykkään siitä paljon. On tullut jopa ajatus oman sarjisblogin perustamisesta.^_____^

  3. Anne Kirjoittaa:

    Kiitos tästä ihanasta joulukalenterista (ja muutenkin blogistasi) ja hyvää joulua!

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus




TERVETULOA ♡

Tämä sarjakuvablogi kertoo erään pienen kaappiotuksen sateenkaarevasta elämästä sekä arjesta mielenterveysongelmien kanssa.

Voimaa ja haleja kaikille
(´ ^ `。) ♡

t. kaappiotus

masennuskaapissa@gmail.com

SEURAA BLOGIA

ARKISTO

TAGIT

TEEMAT

IHANIA SARJIKSIA ♡

UUDET KOMMENTIT

ETSITKÖ JOTAIN?