Olisin ”sinut”, jos saisin olla
23.11.2016 - 20:12 / kaappiotus.
Tällä viikolla vietetään Mielenterveysviikkoa, tällä kertaa teemalla ”Oletko sinut?”.
Mielestäni lähes kaikki mielenterveyteen ja mielenterveysongelmiin liittyvät, tietoisuutta lisäävät ja stigmojen purkuun pyrkivät kampanjat ovat lähtökohtaisesti hyvä juttu. Jokin tämän kampanjan avoimuuden merkitystä korostavassa sanomassa kuitenkin jäi häiritsemään.
Tässä yritykseni purkaa ajatuksiani sarjakuvan muotoon. Saattaa sisältää pieniä määriä lempeää kritiikkiä ja vinkkejä allyille.
Toivon mukaan ajatuksestani saa kiinni. Ajatuksena siis oli, että avoimuus mielenterveysongelmista ei ole kaikille itsestäänselvyys, vaan tällä hetkellä se on yhteiskunnan syrjivistä rakenteista ja ihmisten asenteista johtuen vain harvojen etuoikeus.
Lisätietoa ”Oletko sinut?” -kampanjasta löytyy Mielenterveyden keskusliiton kotisivuilta. Voit seurata kampanjaa myös facebookissa.
Suosittelen lukemaan myös Radikaalia Mielenterveyttä -blogikollektiivin jutun kampanjaan liittyen. Juttu sisältää hyviä muistutuksia siitä kuinka kukin voi osaltaan ihan konkreettisesti edistää avoimuutta ja purkaa stigmoja arjessaan.
Toinen hyvä juttu Mielenterveysviikkoon ja tuohon avoimuuden teemaan liittyen löytyy Nörttityttöjen blogista. Suosittelen myös sitä lämmöllä (´ ^ `。) ♡
Yksi vastaus - “Olisin ”sinut”, jos saisin olla”
Trackback URI | Kommenttien RSS
Jätä vastaus
TERVETULOA ♡
SEURAA BLOGIA
ARKISTO
- joulukuu 2018 (25)
- lokakuu 2018 (31)
- joulukuu 2017 (25)
- marraskuu 2017 (1)
- lokakuu 2017 (31)
- heinäkuu 2017 (2)
- kesäkuu 2017 (5)
- toukokuu 2017 (1)
- joulukuu 2016 (9)
- marraskuu 2016 (1)
- lokakuu 2016 (36)
- kesäkuu 2016 (2)
- toukokuu 2016 (31)
- maaliskuu 2016 (3)
- helmikuu 2016 (4)
TAGIT
TEEMAT
IHANIA SARJIKSIA ♡
UUDET KOMMENTIT
- : Joulukalenteri 2018 – Luukku 22
- : Joulukalenteri 2018 – Luukku 19
- : Joulukalenteri 2018 – Luukku 15
- : Joulukalenteri 2018 – Luukku 8
- : Joulukalenteri 2018 – Luukku 10
24.11.2016 - 11:22
Totta joka sana. T_T Itse olen saavuttanut tosin jo sellaisen pisteen, ettei sitä hyväksyntää ja ymmärrystä juurikaan enää edes hae. Mikäli mielenterveydelliset syyt alkavat vaikuttaa muiden kanssa tekemiseen, niin sanon suoraan että nyt on valitettavasti näin. Ne, ketkä vähättelevät tai hylkäävät, niin saavat mun puolestani mennä. Hyvä vain, että näyttivät todellisen karvansa jo siinä vaiheessa eivätkä vasta joskus myöhemmin, kun se olisi kirpaissut vieläkin enemmän.
CV:hen kirjoitin myös suoraan, että tällaista, tällaista ja vielä tällaistakin löytyy, ja että se todennäköisimmin vaikuttaa työntekoon -joskus enemmän joskus vähemmän, joten ottakaa tai jättäkää. Parempi imo sekin, kuin valehdella, että joo, olen sosiaalinen ja positiviinen ja iloinen ja lässynlää.
Ja mitä tuohon nk. ”uhriutumiseen” tulee, niin jos joku sinua siitä syyttää, niin koitappa heittää takaisin, että et sinä mikään uhri ole, vaan selviytyjä. Olet yhä elossa huolimatta kaikesta paskasta mitä päällesi on kaadettu ja kaadetaan yhä. Tosiasioiden myöntäminen (se että useat ihmiset ovat toisia kohtaan kusipäitä eikä muita oteta huomioon yksilöinä) ei muutenkaan ole mitään uhriutumista mielenterveyspotilaan kannalta. Pikemminkin se on uhriutumista niiden vähättelijöiden ja pilkkaajien kannalta. ”Yhyy, kerroit minulle tällaisesta asiasta jota pidän äärimmäisen epämukavana ja jonka vuoksi aion nyt katsoa sinua alaspäin, koska hyvä mieleni meni nyt niin kovin piloille.” -.-
Oon huomannut tällaisen ikävän pakkopositiivisuustrendin, missä on ideana leikata omasta elämästään KAIKKI negatiivinen pois, olipa kyseessä joku oma haitallinen elämäntapa, kamala työpaikka, liikaa tavaraa tai sitten joku toinen ihminen, joka ei ole aina pelkkää auringonpaistetta. Ettei vain se oma, täydellinen ja positiivinen elämä pilaannu sillä, että ystävällä tai kaverilla sattuu olemaan mt-ongelmia.