Luukku 19

19.12.2017 - 18:26 / kaappiotus.


Tämän vuoden joulukalenterin teemana on self care eli itsestään ja omasta jaksamisestaan huolehtiminen. Lisätietoa tämän vuoden joulukalenterin teemasta voit lukea täältä.

Yhdeksännessätoista luukussa jatketaan aistinvaraisten rauhoittumiskeinojen parissa. Tänään vuorossa hajuaisti.

Luukku 19 (19.12.2017)

Hajuaisti on itselleni melko tarkkaan rajattu rauhoittumistaktiikka. Tietyt tuoksut saavat minut rauhoittumaan helpommin kuin toiset. Esimerkiksi puhtaan pyykin tuoksu, sateen jälkeisen metsän ja mullan tuoksu, erilaiset teet, tuoksukynttilät, popcornin tuoksu sekä oma lempihajuveteni palauttavat mieleeni mukavia muistoja ja rauhoittavat. Etenkin puhtaisiin pyyhkeisiin tai lakanoihin on mukava hautautua ja vain nuuhkia niiden tuoksua.

Mutta toisaalta on myös tuoksuja jotka saattavat yllättäen triggeröidä minussa enemmän ahdistusta. Esimerkiksi tietyt hajuvedet tai saippuat, tiettyjen ruokien tuoksut ja etenkin appelsiinit ovat tällaisia. Hajuaisti on siitä kaksiteräinen miekka, että se voi yhtäkkiä palauttaa mieleen sekä hyviä että huonoja muistoja todella vahvana.

Onko sinullakin mielessäsi jokin hyväksi havaittu arjen selviytymiskeino? Kerro se meille muille kommenteissa joko täällä blogissa tai facebook-sivuilla! Halutessasi vinkkisi saattaa vielä ehtiä mukaan joulukalenteriin (´ ^ `。) ♡

Millaista self carea sinä harjoitat?

Miten sinä lataat akkujasi tai pidät kiinni lusikoistasi?

Kuinka selviydyt huonommista hetkistä tai päivistä?

Kategoria: Joulukalenteri 2017.
Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , ,



Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus




TERVETULOA ♡

Tämä sarjakuvablogi kertoo erään pienen kaappiotuksen sateenkaarevasta elämästä sekä arjesta mielenterveysongelmien kanssa.

Voimaa ja haleja kaikille
(´ ^ `。) ♡

t. kaappiotus

masennuskaapissa@gmail.com

SEURAA BLOGIA

ARKISTO

TAGIT

TEEMAT

IHANIA SARJIKSIA ♡

UUDET KOMMENTIT

ETSITKÖ JOTAIN?