Tagiarkisto ‘stressi’

* Luukku 18

Kirjoitettu 18.12.2017 - kaappiotus. Kategoriassa Joulukalenteri 2017.


Tämän vuoden joulukalenterin teemana on self care eli itsestään ja omasta jaksamisestaan huolehtiminen. Lisätietoa tämän vuoden joulukalenterin teemasta voit lukea täältä.

Kahdeksannessatoista luukussa jatketaan aistinvaraisten rauhoittumiskeinojen parissa. Tänään vuorossa on kuuloaisti.

Luukku 18 (18.12.2017)

Kuuloaistiin perustuva rauhoittumiskeino on itselleni tehokas tapa rauhoittaa mieltä. Se helpottaa minulla etenkin stressiä ja ahdistusta sekä paniikkikohtauksia. Mutta koska suljen usein silmäni sitä käyttäessäni, uskallan käyttää sitä vain jos olen turvallisessa paikassa kuten kotona. Julkisilla paikoilla en usein uskalla sulkea silmiäni. Silloin keskityn kuuntelemaan sen sijaan esimerkiksi rauhoittavaa musiikkia.

Kun olen kotona makaan esimerkiksi lattialla tai sängyssä silmät kiinni ja kuuntelen ympäristön ääniä. Autojen hurinaa. Kellon tikitystä. Naapurin näppäimistön naputusta. Patterin pulputusta. Kissan tassujen tepsutusta.

Joskus valitsen yhden äänen ja keskityn siihen oikein kunnolla. Kuuntelen ja hengitän kaikessa rauhassa kunnes sydämeni syke tasaantuu ja ahdistus alkaa haihtua.

Onko sinullakin mielessäsi jokin hyväksi havaittu arjen selviytymiskeino? Kerro se meille muille kommenteissa joko täällä blogissa tai facebook-sivuilla! Halutessasi vinkkisi saattaa vielä ehtiä mukaan joulukalenteriin (´ ^ `。) ♡

Millaista self carea sinä harjoitat?

Miten sinä lataat akkujasi tai pidät kiinni lusikoistasi?

Kuinka selviydyt huonommista hetkistä tai päivistä?

Tagit: , , , , , , , , , , , , , .



* Luukku 14

Kirjoitettu 14.12.2017 - kaappiotus. Kategoriassa Joulukalenteri 2017.


Tämän vuoden joulukalenterin teemana on self care eli itsestään ja omasta jaksamisestaan huolehtiminen. Lisätietoa tämän vuoden joulukalenterin teemasta voit lukea täältä.

Neljännentoista luukun arjen selviytymiskeino on oman jaksamisen rajallisuuden hyväksyminen.

Luukku 14 (14.12.2017)

 Lankean usein siihen ansaan että yritän olla superihminen mielenterveysongelmista huolimatta. Tai ehkäpä juuri niiden vuoksi? Tuntuu etteivät mielenterveysongelmat tai sairaudet saa näkyä, joten on vaikeaa antaa itsensä levätä ja ”olla sairas”. Siksi on vaikeaa myöntää joskus itselleenkin, ettei vaan jaksa kaikkea kuten muut.

Vaikka se on nimenomaan OK ja normaalia ettei jaksa kaikkea samalla tapaa kuin muut, terveet ihmiset. Se on täysin ymmärrettävää.

Joudun silti muistuttamaan itseäni oman jaksamiseni rajoista jatkuvasti. Että on OK vaikka ei aina jaksaisikaan. Että pitää muistaa pitää taukoja ja levätä. Että on OK vaikka ei pystyisikään aina samaan kuin muut.

Se on OK. Sinä olet OK. Oma jaksaminen on rajallista ja se on täysin OK.

Onko sinullakin mielessäsi jokin hyväksi havaittu arjen selviytymiskeino? Kerro se meille muille kommenteissa joko täällä blogissa tai facebook-sivuilla! Halutessasi vinkkisi saattaa vielä ehtiä mukaan joulukalenteriin (´ ^ `。) ♡

Millaista self carea sinä harjoitat?

Miten sinä lataat akkujasi tai pidät kiinni lusikoistasi?

Kuinka selviydyt huonommista hetkistä tai päivistä?

Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , .



* Luukku 9

Kirjoitettu 9.12.2017 - kaappiotus. Kategoriassa Joulukalenteri 2017.


Tämän vuoden joulukalenterin teemana on self care eli itsestään ja omasta jaksamisestaan huolehtiminen. Lisätietoa tämän vuoden joulukalenterin teemasta voit lukea täältä.

Yhdeksännen luukun self care vinkkinä on olla itselleen armollinen.

Luukku 9  (9.12.2017)

On OK tehdä virheitä. Ne eivät tee sinusta huonoa ihmistä.

Jospa itsekin muistaisin tämän.

Omien arjen selviytymiskeinojen lisäksi haluaisin laittaa hyvän kiertoon ja jakaa kalenterissa myös muiden hyväksi kokemia vinkkejä jos mahdollista (´ ^ `。) ♡ Jos sinulla on siis jokin hyväksi havaittu arjen selviytymiskeino, kerro se muille kommenteissa joko täällä blogissa tai facebook-sivuilla!

Millaista self carea sinä harjoitat?

Miten sinä lataat akkujasi tai pidät kiinni lusikoistasi?

Kuinka selviydyt huonommista hetkistä tai päivistä?

Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , .





TERVETULOA ♡

Tämä sarjakuvablogi kertoo erään pienen kaappiotuksen sateenkaarevasta elämästä sekä arjesta mielenterveysongelmien kanssa.

Voimaa ja haleja kaikille
(´ ^ `。) ♡

t. kaappiotus

masennuskaapissa@gmail.com

SEURAA BLOGIA

ARKISTO

TAGIT

TEEMAT

IHANIA SARJIKSIA ♡

UUDET KOMMENTIT

ETSITKÖ JOTAIN?